Oletko joskus päättänyt kirjoittaa elämäntarinasi talteen, mutta ajatus on jäänyt haaveeksi tai kirjoittaminen on keskeytynyt? Se kuuluu asiaan! Jos oman elämäntarinan tallettaminen pysyvään ja luettavaan muotoon olisi helppoa, niin kaikkihan niin tekisivät…
Haave omista muistelmista tai läheisen ihmisen elämäkerrasta on monille kirjoittajille tuttu – mutta hanke ei ota käynnistyäkseen, tai se hiipuu alkuunsa.
Yleisimmät syyt lykkäämiseen ja keskeytymiseen ovat oman kokemukseni mukaan nämä:
- Neuvottomuus kirjan rakenteellisista ratkaisuista
- Liian juhlava käsitys työn vaatimuksista
- Avoimuuden pelko
Pääset vauhtiin, kun oivallat, miksi kirjoitat
Ne, jotka ovat tehtävässä jo onnistuneet, kertovat toisaalta, että käytännön ongelmat ratkeavat, kun kirjoittamisessa pääsee vauhtiin. Ja että vauhtiin pääsee, kun oivaltaa tehtävänsä tarkoituksen.
Esimerkki: Ystäväni isä koki, että aikuiset lapset ovat nähneet hänen elämästään vain kapean siivun, kotiminän. Hän halusi kertoa, mitä muuta hän on ollut – jotta lapset voisivat tutustua häneen. Tämä tehtävä antoi muistelmille tarkoituksen ja piti työn vauhdissa.
Vastaavasti isovanhemmat voivat antaa lapsenlapsilleen arvokkaan lahjan, jos he kertovat rehellisesti elämänsä eri puolista: iloista, huolista, virheistä, peloista, toiveista ja onnistumisista. Lapsenlapset voivat toistaiseksi olla liian nuoria kysyäkseen asioista, mutta myöhemmin he haluavat tuntea juurensa.
Sain itse jokin aika sitten lukea edesmenneen mummini nuoruudenkirjeitä. Kirjeet luettuani tunnistin paikkani sukupolvien ketjussa, mutta olisin mielelläni lukenut mummini ajatuksista paljon enemmänkin.
Kirjoittaminen lisää itsetuntemusta
Paitsi läheisiä ja ystäviä varten elämää kannattaa muistella itseään varten. Elämän kertominen on elämän tajuamista. Kun miettii, miten kaikki on mennyt, saa uuden näkymän siihen, mitä ”tämä kaikki” oikeastaan on.
Muistelijan mieleen nousee aina myös uusia muistoja, löytöjä menneisyydestä, jolloin eletty elämä saa laajuutta. Voi perustellusti sanoa, että muistelija tulee enemmän omaksi itsekseen. Saatat todeta kesken kirjoittamisen: ”Nyt ymmärrän, miten kaikki kävi ja miksi nyt on näin.”
Elämäkerran avulla muistot säilyvät tallessa
Eletty elämä on hajallaan paitsi muistoissa myös kirjeissä, päiväkirjoissa, perhealbumeissa, puhelimien ja tietokoneiden uumenissa, nykyään myös sosiaalisessa mediassa. Kaikki nämä tiedot häviävät, toiset hitaammin, toiset nopeammin.
Elämäkerran avulla talletat muistot ja kokemukset yhteen paikkaan. Elämäkerta on arvokas lahja läheisille; tietovarasto ja dokumentti, joka säilyy.
Jokainen valitsee itse mistä kirjoittaa ja minkä verran
Tutkimusretkellä omaan historiaasi saatat hämmästyä. Menneisyyteesi voi liittyä tunnetaakkoja tai asioita, joista olet tottunut vaikenemaan. Elämäkerran avulla voit löytää tavan käsitellä niitä. Se ei tarkoita aina avautumista, se voi tapahtua myös symbolisella tasolla.
Vaikka kipeistä asioista kirjoittaminen voi auttaa vapautumaan, jokainen valitsee tietenkin itse, mistä kirjoittaa ja minkä verran avaa kokemuksiaan.
Saatat ehkä epäillä, uskallatko kirjoittaa. On totta, että pelko rajoittaa kirjoittamista aina jossakin määrin, kirjoititpa itsellesi tai muita varten. Saatat pohtia, kehtaatko kirjoittaa rehellisesti ja kuinka paljon uskallat paljastaa.
Tällaiset pohdinnat pitää vain hyväksyä ja koetella, mistä kaikesta on kuitenkin mahdollista kirjoittaa. Parempi on iloita siitä, mikä kaikki tulee sanotuksi kuin jäädä harmittelemaan, mikä jää sanomatta – ja kaikkihan jää sanomatta, ellet ollenkaan aloita.
Kirjoittamisella on terapeuttinen ulottuvuutensa, ja ongelmista kirjottaneet ihmiset ovat kokeneet voimavarojensa vahvistumista. Kirjoittaessa voit huomata, kuinka hyvin olet vaikeuksista selviytynyt ja kuinka rohkea olet ollut.
Historiaasi tutustumalla voit löytää lukuisia syitä myös kiitollisuuteen. Niitä voi olla enemmän kuin arvasitkaan. Saat iloa ja hyötyä koko loppuelämäksesi, kun uskallat kertoa tarinoitasi rehellisesti omalla äänelläsi.
Elämäkerran rakenteen voi luoda itse
Kronologinen tapahtumajärjestys on elämäkerran tavallisin kerrontamuoto, mutta sille on paljon vaihtoehtoja. Oikeastaan tärkein rakennetta koskeva sääntö kuuluukin: Elämäkerran saa kirjoittaa juuri niin kuin haluaa.
Kirjailija Timo Montonen hahmottelee kirjassaan ”Kirjoita elämäntarinasi” neljä omaelämäkerran jäsentelytapaa:
- Kronologinen
- Temaattinen
- Kriisin käsittelyyn pohjautuva
- Fragmentaarinen, assosiaatioon perustuva
Miten kirjoitat elämäkerran?
Elämäkerran kirjoittaminen tulee monelle mieleen eläkeiässä, mutta mikään ei estä muistelemasta jo aikaisemmin. Sysäyksenä voi toimia esimerkiksi elämänmuutos, joka houkuttelee pohtimaan elettyä elämää.
Monella meistä on kirjoittamisen haaveita, mutta myös taipumus lykätä ryhtymistä ”johonkin parempaan aikaan”. Kirjoittamaan kannattaa ryhtyä heti, koska parempaa aikaa odotellessa se voi jäädä tekemättä.
Jos haluat kirjoittaa elämäkerran, muista nämä neljä oleellista asiaa:
- Varaa aikaa kirjoittamiselle
Kun ryhdyt johonkin uuteen, mieti samalla, mitä sinun täytyy tehdä käytännössä toisin kuin ennen – jotta hanke onnistuu. Mitä sinun tulee tehdä viikoittain, jotta saavutat tavoitteesi, mitkä ovat ne päivät ja ajankohdat jolloin edistät tavoitettasi? Entä minkä verran teet, missä, miten, ja kuinka mittaat tuloksia? - Hyödynnä ryhmän tukea
Kokemukseni mukaan sosiaalinen tuki vahvistaa oleellisesti uuden tavan rakentamista ja ylläpitämistä, joten hakeudu muiden kirjoittavien ihmisten yhteyteen. - Muistele aktiivisesti
Virkistä muistiasi käymällä läpi vanhoja kirjeitä, päiväkirjoja ja valokuvia. Ota rohkeasti yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin, joiden kanssa voitte muistella menneitä. Vieraile kotiseudullasi lapsuuden maisemissa. Tee muistiinpanoja vihkoon tai tietokoneelle. Kirjaa ylös mieleen tulevia tapahtumia, tilanteita ja tunteita ja luota vaistoosi: ensimmäiseksi mieleen palaavat pienetkin muistot sisältävät usein jotakin isoa. - Aseta tavoite
Aseta itsellesi sopivan kokoinen tavoite. Sinun ei tarvitse välttämättä kirjoittaa koko elämäntarinaa – elämästä voi kirjoittaa myös jonkin tietyn ajanjakson tai kerroksen osalta. Rajauksena voisi toimia vaikkapa vain yksi kysymys, esimerkiksi: ”Olenko tarpeeksi hyvä?” Jolloin elämäntarinasi pohtisi, kuinka tämä kysymys on ollut mielessäsi, ja miten olet siihen vastannut eri vuosikymmenillä? Tai: ”Missä kaikessa olin riittävän hyvä?”
