Tapio Lehtinen veneessään

Artikkeli:
Tyyni mies myrskyssä

Kirjan kirjoittaminen omasta elämästä voi tuntua isolta urakalta, jos ajattelet, että tarinan pitäisi kertoa eletystä elämästä koko pituudeltaan. Tapio Lehtisen teos Yksin seitsemällä merellä osoittaa, että tiukastikin rajatussa kehyksessä voi kirjoittaa elämästä laajasti.

Lehtinen teki suomalaista purjehdushistoriaa seilaamalla maapallon ympäri pysähtymättä ja yksin. Golden Globe -purjehduskilpailussa noudatettiin 50 vuotta sitten järjestetyn vastaavan kilpailun sääntöjä. Yhteensä 18 matkaan lähteneestä purjehtijasta pääsi maaliin asti vain viisi.

Lehtisen ja urheilutoimittaja Ari Pusan kirjoittama teos kuvaa matkaa elävästi ja huumorintajulla. Samalla kirja valottaa Tapio Lehtisen henkilökuvaa, hänen elämänasennettaan ja arvomaailmaansa.

Vaikeuksien kautta maaliin

Lehtisen purjehdusta seurattiin julkisuudessa, joten moni tuntee jo entuudestaan tapahtumien pääpiirteet:

Lehtinen aloittaa kisan vauhdikkaasti mutta alkaa vähitellen ihmetellä vauhdin hiipumista. Syyksi paljastuu veneen pohjaan kiinnittyvät äyriäiset – hanhenkaulat eli barnakkelit. Painollaan ja vastuksellaan ne hidastavat veneen kulkua niin paljon, että Lehtisen on luovuttava kilpailullisista tavoitteista.

Samalla tarinan luonne muuttuu. Pääosaan nousee matkanteon filosofisempi puoli. Kilpailujännityksen sijasta lukija saa seurata kertomusta siitä, kuinka mielenrauha säilytetään valtameren myrskyissä.

Lehtisellä on mukanaan laaja matkalukemisto: purjehduskirjoja, elämäkertoja, esseitä, romaaneja ja runoja. Viittaukset maailmankirjallisuuteen ja suomalaisiin klassikoihin tuovat tarinaan oman tasonsa. Lukija saa iloita siitä, että seikkailijapurjehtija arvostaa lukemista ja siitä, kuinka hän kuvaa kirjallisuuden merkitystä ja antia elämälleen.

Minkä seikkailun sinä haluaisit tallettaa?

Omaa elämäkertaansa suunnittelevalle kirjoittajalle Lehtisen teos on inspiroiva lukukokemus. Juuri siksi, että se todistaa kehyksen arvon.

Elämäkerran kirjoittaminen voi tuntua pelottavan suurelta urakalta, jos ajattelee koko elämänkaarta, kaikkia elettyjä vuosikymmeniä. Elämää ei kuitenkaan tarvitse kuvata kokonaan. Siitä voi valita jonkin tiukasti rajatun jakson – jonka kehyksessä sitten huomaa, että juuri kehys tarjoaa mahdollisuuden ja tilan puhua koko elämästä.

Jokin kirjoittajalle erityinen ajanjakso voi siis olla ajatuksena ja voimanlähteenä tuottoisampi kuin mielikuva perinteisestä elämäkerrasta. Mikä elämänvaihe on ollut sinulle erityinen – mikä ajanjakso on muokannut persoonaasi? Se voi olla vaikka ”elämäsi kesä”, jokin erityisen tärkeä vuosi tai jokin vieraalla seudulla vietetty ajanjakso.

Jo yksi polttavan tärkeä muisto voi olla riittävä ja avaava lähtökohta projektillesi. Yhden ratkaisevan muiston kautta voi lähteä keriytymään auki paljon muutakin. Ja toisaalta: yhdenkin tärkeän muiston auki kirjoittaminen on arvokas tavoite.

Tapio Lehtinen – Ari Pusa: Yksin seitsemällä merellä, Docendo 2020

Kirjan kirjoittaminen omasta elämästä haaveena? Tämän uuden ohjelman avulla se onnistuu!

Kirjoita elämäntarinasi helpolla ja hauskalla tavalla ja kehity samalla kirjoittajana Voit tulla mukaan milloin tahansa aloittamaan uutta tai jatkamaan kesken jäänyttä käsikirjoitusta. Tällä kertaa tarinasi valmistuu takuuvarmasti 40 viikossa!

Lue lisää Kirjoita elämäsi tarinat -kurssistamme