Kirjoittaminen on helppoa heti, kun sen saa vauhtiin – se on innostumista uusista havainnoista ja ajatuksista. Siksi onkin niin harmillista, että kirjoittamisen aloittaminen on vaikeaa. Monilta jää koko ilo kokematta vain aloittamisen vaikeuden vuoksi.
Aloittamisen esteet ovat yleensä epäilyksiä, kysymyksiä:
- Osaanko kirjoittaa?
- Kuinka löydän aikaa kirjoittamiselle?
- Miten kirjoittaminen ylipäätään aloitetaan?
- Mistä kirjoitukseni kertoisivat?
- Uskallanko kirjoittaa?
On ymmärrettävää, että näin vaikeat kysymykset saavat välttelemään kirjoittamista. Itse asiassa kysymykset ovat niin vaikeita, että on vain yksi konsti löytää niihin vastauksia: Kirjoittaminen.
Kirjoittamisen aloittamiseen ei siis tarvita vielä vastauksia – siihen tarvitaan tukea. Ideoita ja tehtäviä, ensin pieniä ja keveitä harjoituksia, sitten vähitellen suurempia. Kunnes huomaat, että oletkin uudessa merkityksen maailmassa, oman kirjoittamisesi maailmassa.
Sain valtavan määrän vastauksia – kiitos kaikille!
Tiedustelin Tarinavoiman yhteisön kirjoittajilta, mikä yllä olevista kysymyksistä tuntuu oleellisimmalta, ja pyysin vastaamaan kysymykseen oman elämänkokemuksen ja elämäntilanteen pohjalta. Sain valtavan määrän paneutuneita pohdintoja – kiitos kaikille osallistuneille!
Lupasin koota vastausten pohjalta artikkelin meidän kaikkien hyödyksi. Runsauden vuoksi kaikki vastaukset eivät valitettavasti mahtuneet mukaan. Ryhmittelin siis saman sisältöiset vastaukset yhteen ja valitsin kustakin ryhmästä yhden sitaatin esimerkiksi.
Silti artikkelista tuli niin pitkä, että julkaisen sen viisiosaisena sarjana. Aloitetaan ensimmäisestä kysymyksestä:
Osaanko kirjoittaa?
Sisälläni syttyy liekki joka kerta, kun ajattelen kirjoittamista. On niin paljon asioita, joista haluaisin kirjoittaa, keskustella ja puhua. Mutta osaanko minä? Kuka tahansa varmasti osaa, miksi siis juuri minä olisin muita parempi – tai edes yhtä hyvä?
– Elli Koskinen
On luonnollista epäillä osaamistaan, kun on ryhtymässä uuteen tehtävään. Ja kirjoittaminen on erityisen herkkä laji, siihen on kertynyt melkein lannistava määrä pelkoja ja virheen uhkaa, kenties koulusta, ties mistä, ehkä yksinkertaisesti vain siksi, että kirjoittaessa tuntuu kuin koko sielu olisi pelissä.
Ja toisaalta, kirjoittaessa koko sielu ON pelissä, ja juuri siinä on kirjoittamisen hienous.
Siksi kysymys, osaanko minä kirjoittaa, tarkoittaa ehkä myös hiukan muita kysymyksiä kuten: Onko minulla lupa kirjoittaa? Mitä minusta paljastuu, kun ryhdyn kirjoittamaan?
Vastaukseni on yksinkertainen: Sinä et tarvitse kenenkään lupaa tai hyväksyntää kirjoittaaksesi. Ainoa mitä tarvitset, on halu kertoa, miltä elämä on sinusta tuntunut.
Sinä olet ainoa, joka voi kertoa tarinasi!
Meidän kaikkien elämä ansaitsee tulla kerrotuksi. Siksi on tarpeetonta kysyä, olenko riittävän hyvä kirjoittamaan. Kukaan muu ole elänyt sinun elämääsi, joten kukaan muu ei voi kertoa tarinaasi. Sinä olet ainoa, joka voi sen tehdä.
Paljastumisen toivo? Sepä tässä pahinta onkin. Onko se toivo vai pelko? Toivonko paljastuvani joksikin paremmaksi kuin luulen olevani? Mikä luulen olevani? Ovatko tuttavani, jotka ehkä tekstini lukevat, erehtyneet pitämään minua aivan toisena kuin mitä lukiessaan kokevat? Pettyvätkö he? Pelkäänkö sitä, mikä todella olen? Uskallanko paljastaa kaiken, tehdä yksityisyyteni julkiseksi omaisuudeksi? — Jos otan nuo riskit, osaanko silloin kirjoittaa?
– Maija Koivula
Hyvä teksti on tunnetasolla rehellinen. Rehellisyys vaatii kirjoittajalta rohkeutta olla oma itsensä ja tunnistaa omat tunteensa.
aljastumisen pelon yhteydessä ajattelemme usein, että juuri meidän elämässämme on ollut jotain niin erikoista, että sen paljastuminen olisi kauhistuttavaa. Monet ovat kuitenkin kokeneet ihan samoja inhimillisiä tunteita ja kokemuksia.
Mitä meistä paljastuu kirjoittaessamme?
Se erityinen, minkä kirjoittaessamme paljastamme, on suhteemme todellisuuteen. Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta hahmottuu paremmin, jos ajattelet itseäsi lukijana. Olet ehkä huomannut, että pidät tietyn kirjailijan kirjoista riippumatta niiden aiheesta. Tämä johtuu siitä, että niiden todellinen yhteinen aihe on se, miten ne kuvaavat todellisuutta. Lukija siis nauttii tarinan siivittämänä ennen kaikkea siitä, että hän tunnistaa kirjassa antoisan tavan katsoa maailmaa, muita ihmisiä ja tilanteita.
Kirjoittajan tärkeä kysymys onkin: Kuka minä olen? Kirjoittaminen on sen ilmentämistä, kuka ja miten olen tässä maailmassa mukana. Ja kun ymmärrämme tämän, huomaamme, että kysymys ”osaanko minä kirjoittaa?” muuttuu merkityksettömäksi.
Olen ollut aina alisuoriutuja, enkä ole luottanut itseeni oppijana. Koin äidinkielen oppiaineen vaikeana, enkä saanut tukea oikein mistään siihen, en koulusta enkä kotoa. Minulla on jäänyt tästä ns. trauma mitä minun on nyt tärkeä purkaa. Itsellä on sellainen muisto, että koulussa tärkeitä olivat numerot. Sitä parempi olet, mitä paremmat numerot saat.
– Marjo-Riitta Waaraniemi
Jostakin – kenties juuri entisajan koulusta on peräisin sellainen väärinkäsitys, että kirjoittamisesta voi saada moitteet, että siinä voi epäonnistua. Ja samoin sellainen väärinkäsitys, että kerralla pitäisi kirjoittaa valmista – että tunnin alussa lasketaan kynä paperiin ja tunnin lopussa kynä nostetaan ylös ja sitten tulee arvosana.
Ei se niin mene. Koulussa ei vain ollut riittävästi aikaa tutkia sitä, miten kirjoittaminen oikeasti etenee.
Haluan sanoa kaikille epävarmoille kirjoittajille: vapauttakaa itsenne! Muistakaa, että oikeasti kirjoittaminen ei ole vakavaa.
Kirjoittaminen on leikkiä, kokeilemista, ja siihen on aina lupa: ”Tää kirjoittaa vaan, vaikka ei edes osaisi!”
Lue koko Viisi kirjoittajan kysymystä -artikkelisarja:
- Osaanko kirjoittaa?
- Kuinka löydän aikaa kirjoittamiselle?
- Miten kirjoittaminen aloitetaan ja mistä kirjani kertoisi?
- Uskallanko kirjoittaa kaikesta siitä mistä haluaisin?
- Miksi kirjoitan, kenelle kirjoittaisin?
