Sähköpostiin kilahti viesti Ulla Maria Hoikkalalta, entiseltä Tarinavoiman kurssilaiselta. Hän kertoi iloisia uutisia: hänen kirjansa on ehdolla Kouvolan tietokirjapalkinnon saajaksi.
Ullan teos Halkoliikkeestä rakentajan tavarataloksi: Talouspuu Oy:n yrityshistoria (Kouvolan puukiinteistö, 2024) kertoo Talouspuu Oy:n tarinan – yrityksen, jonka perusti aikanaan kirjoittajan isä Veikko Hoikkala.
”Teos on paitsi yrityshistoriikki myös menestystarina yhden miehen matkasta Koiviston kalastajakylästä Suomen puutavarakaupan huipulle”, Ulla kirjoittaa esipuheessa.
Kysyin Ullalta sähköpostilla hieman lisää teoksesta ja sen tekemisestä:
Miten kirja sai alkunsa, mikä sai tarttumaan aiheeseen?
Kirjan aloitus oli selvillä jo, kun isäni oli vielä elossa. Hän oli yrittäjänä yli 60 vuotta ja halusi tehdä pienimuotoisen kirjan, ettei hänen elämäntyönsä jäisi unohduksiin. Niinpä aloitimme työn yhdessä. Hän kirjoitti joitakin asioita paperille ja minä osin haastattelin häntä. Hänen poismenonsa jälkeen vuonna 2009 aloin kasata aineistoa yhteen paikkaan, ja siinä vierähti 13 vuotta laatikkoleikkiä, papereiden läpikäyntiä, lakimiehen kanssa palaverointia, sortteerausta ja lajittelua. Mutta lopputulokseen olin tyytyväinen, ja nyt se on sitten noteerattu yllättäen myös muilla foorumeilla.
Kirjan alkuperäinen aineisto on Elinkeinoelämän keskusliitto Elkassa Mikkelissä.
Millainen matka kirjan kirjoittaminen oli sinulle henkilökohtaisesti?
Matka oli raskas, pitkä, tunteellinen ja täynnä vastaamattomia kysymyksiä, joihin en saanut isältäni enää vastausta. Ne vastaukset oli löydettävä papereista. Matkan varrella kävi selväksi, kuinka paljon olisi pitänyt näistä asioista keskustella perheen kesken jo aiemmin. Moni asia jäi vaille vastausta, moneen kysymykseen löytyi vastaus, mutta sellainen, jota ei voinut kirjoittaa kirjaan. Isäni sisarusten keskuudessa oli ongelmallisia suhteita, ja ne jätin vapaaehtoisesti omaan rauhaansa. Edesmenneitä ei kannata herätellä ikävillä asioilla, eikä aiheuttaa pahaa mieltä jälkipolville. Osin tietysti kirjoitin myös omaa historiaani johtuen juuri yllämainituista perheen sisäisistä ristiriidoista ja ongelmista.
Mikä kirjoittamisessa oli haastavinta – entä mikä palkitsevinta?
Haastavinta oli materiaalin hajanaisuus ja sen kerääminen vuodesta 1936. Onneksi isäni oli pula-ajan ja sodan käynyt hamsteri, ja hän säilytti kaiken mahdollisen. Aineiston järjestämisen nimesin laatikkoleikiksi, ja sitä leikkiä leikin 13 vuotta. Ja aina löytyi lisää laatikoita ja papereita, kansioita, nyssäköitä, muovitaskuja…
Isäni oli sitkeä ja periksiantamaton vanhan kansan mies, joka kansakoulupohjalta rakensi varsinaisen imperiumin. Hän kiersi merillä avartamassa maailmankuvaansa, ja niitä oppeja hän sovelsi yrityselämän ongelmiin. Palkitsevaa oli myös huomata luovuus, joka isästäni paljastui. Ehkä sieltä olen perinyt oman kykyni hahmottaa maailmaa kokonaisuuksina, ei vain palasina ja tapahtumapötköinä – havaita, että kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Millainen rooli Tarinavoiman kurssilla oli tämän teoksen synnyssä?
Tarinavoiman kurssilla opin astumaan ulos toimittajan roolistani. Se oli ehkä tärkein oppi. Vertaiskeskustelut olivat erittäin hyviä ja tarpeellisia. Opin hahmottamaan sen, ettei kaikkien tarvitse kirjoittaa samalla tavalla. Oppeja soveltaen löysin itselleni luontevan tavan kirjoittaa.
Mitä sanoisit heille, jotka harkitsevat oman tai sukunsa tarinan kirjoittamista?
Jos heillä on vielä ikäihmisiä ympärillään, ehdoton edellytys on istua heidän kanssaan alas keskustelemaan. Kannustan tarttumaan kynään tai istumaan näppiksen äärelle ja aloittamaan kirjoittamisen, vaikka ranskalaisin viivoin.
Mitä palkintoehdokkuus merkitsee sinulle?
Pidän sitä kunnianosoituksena alueen historian taltioimiselle, mutta ennen kaikkea se on kunnianosoitus pienyrittäjille, jotka ovat tämän maan selkäranka. Toki iloitsen myös siitä, että oma työni arvostetaan näin korkealle.
