Suurin kirjoitusurakkani on ollut väitöskirja, jota kirjoitin yli kymmenen vuotta päivätyön ohella. Sen aikana opin, että kirjoittaminen on prosessi. Kulkemalla prosessin läpi vaihe vaiheelta sekavat ajatukset asettuvat vähitellen kauniiseen järjestykseen, ja lopulta työ valmistuu.
Kirjoittamisen prosessin voi jakaa kuuteen vaiheeseen:
- Idean kypsytteleminen
- Alkuun pääseminen
- Käsikirjoituksen ensimmäinen versio
- Palautteen vastaanottaminen
- Käsikirjoituksen parannellut versiot
- Viimeistely
Sinun ei tietenkään tarvitse ajatella väitöskirjan kokoista urakkaa, kun ryhdyt kirjoittamaan vaikkapa elämäkertaasi. Silti kirjoitusmatkan hahmottaminen prosessina voi auttaa sietämään epäilyksen hetkiä, joita jokaiseen kirjoitusprojektiin taatusti liittyy. Kirjoittamisen ei tarvitse olla tuskallista, mutta ripaus tuskaa kertoo, että olet liikkeellä tositarkoituksella.
Älä siis pelästy ikäviä tunteita, vaan ota ne merkkinä siitä, että olet käynnistänyt sinulle merkityksellisen ja arvokkaan työn. Ja hyödynnä vertaistukea, vaikkapa minun kokemuksiani:
Idean kypsytteleminen
Minulla oli aluksi vain mieltä kutkuttava tutkimusaihe, ei muuta. Olin pienten lastan työssäkäyvä äiti, jolla oli vähän aikaa, eikä mitään järkevää syytä ryhtyä tekemään väitöskirjaa. Ajatus tutkimisesta nosti mieleen lähinnä epäilyksiä: ”En ehkä jaksa – En varmaan ehdi – En ainakaan osaa”.
Alkuun pääseminen
Uteliaisuus voitti kuitenkin epäilykset ja hain Lahden yliopistokampuksen tohtorivalmennusohjelmaan. Sinne hakiessani kirjoitin ensimmäisen version tulevasta tutkimussuunnitelmastani. Käytännössä se tarkoitti muutamaa liuskaa sekavia mietteitä.
Pääsin mukaan professori Antti Kariston monitieteiseen tutkijaseminaariin. Kiirehdin heti selittelemään professorille:
– Olen täällä vain kokeilemassa, miltä tutkimustyö tuntuu.
Professori Karisto vastasi rauhallisesti:
– Jos aikoo tehdä väitöskirjan, pitää uskaltaa sanoa se ääneen.
Tutkijaseminaarin päättyessä lähetin jatko-opintohakemuksen Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Sain paluupostissa tiedon hyväksymisestä. Ilahduin ja huolestuin: Miten aika riittää tutkimiseen työnteon, perheen, lasten ja muiden vastuiden ohella.
Professori Ilmo Massa ryhtyi ohjaajakseni, ja toivotti minut ystävällisesti tervetulleeksi tutkijaseminaariinsa. Työskentelin tutkijana sivutoimisesti päivätyöni ohessa. Kirjoitin aamuisin, iltaisin, öisin, viikonloppuisin ja lomilla. Työskentelin kotona keittiön pöydän ääressä, makuuhuoneessa, pojan huoneessa, tyttären huoneessa, kirjastossa, kahviloissa ja junissa.
Pariin otteeseen vuokrasin kirjastosta työhuoneen muutamaksi kuukaudeksi. Se oli mukavaa, mutta opin myös, ettei työhuone ole välttämättömyys. Työtilan puute ei estä tärkeän tavoitteen täyttymistä.
Käsikirjoituksen ensimmäinen versio
Väitöskirjani koostuu viidestä artikkelista; siihen kuuluu siis neljä tieteellisissä lehdissä julkaistua tutkimusartikkelia sekä kokoava yhteenvetoartikkeli. Kirjoitin jokaisen artikkelin ensin kerran ja pyysin palautetta ohjaajaltani. Sen jälkeen jatkoin työstämistä, hioin ja viilasin tekstiä ennen kuin tarjosin sitä julkaistavaksi. Odotin joka kerta useita viikkoja ennen kuin toimitussihteeri vastasi, hyväksytäänkö käsikirjoitus jatkoprosessiin.

Palautteen vastaanottaminen
Jatkoprosessiin hyväksyminen tarkoittaa sitä, että kaksi nimetöntä arvioijaa lukee käsikirjoituksen ja antaa siitä lausuntonsa. Vaikka arvioijat esittivät artikkelin hyväksymistä, he yleensä kuitenkin esittivät myös korjausehdotuksia. Korjausehdotukset voivat olla niin laajoja, että työstäminen jatkuu viikkoja tai jopa kuukausia. Tämä tuntui aluksi raskaalta, mutta motivaatio kasvoi, kun huomasin, miten paljon jatkotyöstäminen paransi käsikirjoitusta.
Artikkelini julkaistiin vuosina 2009, 2011, 2013 ja 2017. Minulla oli alun perin ajatus julkaista artikkelit tasaisesti kahden vuoden välein, mutta viimeisen artikkelin valmistuminen lykkääntyi. Väliin iskivät yyteet ja uuden työpaikan etsiminen, veljeni vakavan sairauden eteneminen ja Alzheimerin tautiin sairastuneen äidin kodin tyhjentäminen ja hänen muuttamisensa hoitokotiin.
Edellä mainittujen seikkojen takia tutkimustyöni oli tauolla syksyllä 2015, kun pääsin työnohjaajakoulutukseen. Kyllä – halusin kaiken keskellä opiskella työnohjaajaksi. Kyseessä oli kai yritys siirtää pelinappulat hetkeksi kokonaan pelilaudan ulkopuolelle. Mikä osoittautuikin onnistuneeksi siirroksi.
Työnohjaajakoulutuksen lukemistoon kuului Bergerin ja Luckmannin klassikko Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen. Tämän teoksen myötä ymmärsin, mitä haluan tutkimuksellani sanoa. Kun asia kirkastui, ryhdyin saman tien kirjoittamaan puuttuvaa yhteenvetoartikkelia.
Käsikirjoituksen parannellut versiot
Yhteenvetoartikkelin kirjoittaminen kesti kaikkiaan puolitoista vuotta. Ensimmäinen ohjaajani Ilmo ehti jäädä jo eläkkeelle, enkä hennonut vaivata häntä enää, mutta sain arvokasta tukea toiselta ohjaajaltani professori Janne Hukkiselta. Viimeistelin yhteenvetoartikkelin kesälomalla ja lähetin sen elokuussa Jannelle.
Jannelta tuli pian vastaus: väitöskirja on valmis esitarkastukseen. Tuijotin sähköpostia, suljin sen ja avasin uudelleen. Sanottiinko siinä todella, että työ on valmis esitarkastukseen!
Esitarkastuksessa meni se syksy. Nautin odottelusta, koska tiesin, että prosessin raskas vaihe alkaa lausuntojen saapuessa. Olin jo oppinut, että palaute tarkoittaa aina lisätyötä, vaikka salaa toivoin, että tutkimus olisi jo valmis – siitä huolimatta, että tiesin sen olevan keskeneräinen.
Tammikuussa lausunnot ilmestyivät sähköpostiin. Ne sisälsivät sekä kehuja että korjausehdotuksia. Pidimme Jannen kanssa puhelinpalaverin, jossa kävimme palautteen läpi kommentti kommentilta. Tammikuinen iltapäivä pimeni illaksi puhelumme aikana.
Viimeistely
Vein esitarkastajien korjausehdotukset taulukkoon, josta tuli lähes kymmenen sivun mittainen. Aluksi pelkästään luin kommentteja ja mietiskelin tekstin työstettäviä kohtia.
Elin helmikuusta kevääseen kiihtyvän kiireen ja stressin vallassa.
Sain ohjaajieni viimeiset kommentit toukokuun puolivälissä, tein vihoviimeiset korjaukset ja lähetin työn painoon.
Kun väitöstilaisuuteni kesäkuun alussa koitti, tiesin, että väitöskirjani voisi olla monin tavoin parempi, mutta samalla tiesin tehneeni kaiken sen, mikä minulle siinä elämäntilanteessa oli mahdollista.
Kutsuin väitöstilaisuuteen ja karonkkaan kaikki, joita halusin kiittää avusta, tuesta, toveruudesta ja ystävyydestä pitkän prosessin aikana. Prosessin aikana minua oli kannustanut halu viedä työtä eteenpäin myös kaikkien minua auttaneiden takia. Koin olevani sen heille velkaa.
Väitöstilaisuudessa vastaväittäjäni professori Tapio Litmanen nosti tilaisuuden hengen korkeuksiin tyylikkäällä työskentelyllään. Hän teki väittelystä mielenkiintoisen, juuri sopivasti haastavan ja samalla inhimillisen.
Olin iloinen pitkän prosessin päättymisestä ja sen lopputuloksesta. Samalla tunsin hienoista haikeutta siitä, että se kaikki oli nyt ohi. Vuosien saatossa olin ystävystynyt itse prosessin kanssa.
Kymmenen ohjetta kirjoittamisen prosessiin
- Aloita. Mitä pikemmin aloitat, sen parempi. Kirjoita yksi ajatus, yksi lause, puolikas virke. Sen ei tarvitse olla hyvä. Sen tehtävä on auttaa sinut alkuun.
- Tunnusta itsellesi, mitä olet tekemässä, ja kerro se muillekin. Kun sanot sen ääneen, siitä tulee enemmän totta.
- Etsi kirjoittamiselle sopiva hetki päivärytmistäsi. Kun onnistut yhdistämään kirjoittaminen tavalliseen arkeesi, jaksat joka päivä vähän. Tekemällä vähän kerrallaan, työ etenee vääjäämättä.
- Hakeudu muiden kirjoittajien seuraan. Vertaistuki lisää motivaatiota, ja asiantunteva ohjaaja auttaa sinua oivaltamaan parhaat ratkaisut.
- Valitse kirjoittamiselle sopiva paikka. Et välttämättä tarvitse omaa työhuonetta. Voit kirjoittaa missä vaan, mikä sinulle sopii.
- Luota prosessiin. Kirjoittaminen on oikeastaan kirjoittamisen parantamista, oman paremman ajatuksen ja ilmaisun löytämistä.
- Valmistaudu kohtaamaan esteitä. Esteet voivat olla konkreettisia kuten ajanpuute, tai ne voivat olla henkisiä, kuten epäilykset ja pelot. Muista että esteet kuuluvat prosessiin. Ne vievät voimiasi, mutta ne eivät todellisuudessa estä sinua kirjoittamasta. Voit siis kirjoittaa esteiden kanssa, niistä huolimatta.
- Kirkasta tavoitteesi. Mieti mikä on kirjoittamisesi pohjimmainen syy ja tavoite. Tarkoituksen oivaltaminen tarjoaa kirjoittamisen keinot ja ilon.
- Iloitse siitä, mikä kaikki tulee sanotuksi. Kirjoittaja saattaa välillä kokea, ettei yrityksistään huolimatta saanut sanottua ”kaikkea”, tai ei uskaltanut kirjoittaa niin rehellisesti ja avoimesti kuin olisi halunnut. Kannattaa kuitenkin iloita siitä, mikä kaikki tulee sanotuksi, eikä jäädä harmittelemaan, mikä kaikki jää sanomatta – ja ihan kaikkihan jää sanomatta, ellet ollenkaan aloita.
- Juhli onnistumisia. Kiitä itseäsi joka kerta, kun istahdat kirjoittamaan: sinä teit sen taas! Pane merkille pienetkin saavutukset: kun saat ensimmäisen sivun tai luvun valmiiksi. Tai juhlista kahvituokiolla jokaista alkavaa kirjoittamisviikkoa. Voit asettaa myös pitkän aikavälin tavoitteita: tietty jakso valmistuu jouluun tai kevääseen mennessä. Kun näin tapahtuu, pidä juhlat. Ennen pitkää koko työ valmistuu ja voit juhlia kunnolla!