Tunnistatko itsesi tästä: jossain tietokoneen syövereissä tai pöytälaatikon pohjalla odottaa keskeneräinen elämäkerta tai muu teksti, joka kaihertaa mieltäsi. Aina välillä muistat sen ja tunnet vihlaisun rinnassa: ”Minun pitäisi jatkaa… kirjoittaa se loppuun. Miksi en saa aikaiseksi?”
Syyllisyys nostaa rumaa päätään, ja alat soimata itseäsi.
Ehkä ajattelet, että vika on sinussa. Pidät itseäsi saamattomana ja laiskana, kun et saanut projektia maaliin. Saatat tuntea suorastaan epäonnistuneesi. Ikään kuin keskeneräinen elämäkerta tai autofiktiivinen teksti olisi todiste kyvyttömyydestäsi kirjoittajana. Sisäinen kriitikkosi kuiskuttaa ilkeitä sanoja: ”Et ole oikea kirjoittaja, kun kerran luovutit.” Alat epäillä, onko sinusta kirjoittamaan yhtään mitään.
Kirjoittaminen etenee harvoin suoraviivaisesti
Epäilykset ovat tuttuja kaikille kirjoittajille, vaikkei siitä aina ääneen puhuta. Se, että kirjoitustyö on jäänyt kesken, ei kerro huonoudesta. Päinvastoin – paradoksaalista kyllä – syyllisyys kertoo, kuinka tärkeää kirjoittaminen on sinulle. Et tuntisi vahvasti, jos tarinasi olisi sinulle yhdentekevä.
Luovaan prosessiin kuuluu epävarmuus ja keskeneräisyys. Kirjoittaminen harvoin etenee suoraviivaisesti alusta loppuun. Ennemmin se kulkee poukkoillen ja mutkitellen: on taukoja, takapakkeja ja harhapolkuja. Tekemisen mutkattomuus, nopeus tai helppous ei määritä kenenkään arvoa kirjoittajana.
Kokeneillakin kirjoittajilla on pöytälaatikoissaan muistiinpanoja ja käsikirjoitusten alkuja – omaelämäkertoja, tarinakokeiluja, autofiktiivisiä luonnoksia. Meillä kaikilla on ajanjaksoja, jolloin mikään ei tunnu etenevän.
Elämä tulee väliin – ja se on okei
Ihmisyyteen kuuluu se, ettemme toimi kuin robotit tai tekoäly. Meillä elämä tulee tielle: arki kiireineen, väsymys, sairastuminen tai uudet, yllättävät vastuut voivat keskeyttää kirjoittamisen. Elämäkerta valuu to do -listalla alaspäin.
Anna itsellesi anteeksi, että kirjoitustyö jäi tauolle. Huomaa että sinussa ei ole mitään vikaa, vaikka tekstisi on vielä kesken. Ajattele sen sijaan, että sinulla on ihana mahdollisuus palata sen ääreen.
Näin palaat elämäkerran äärelle
Tekstisi odottaa sinua, kun olet valmis palaamaan sen luokse. Anna itsellesi lupa ottaa aikaa. Jos juuri nyt et jaksa tai pysty jatkamaan kirjoittamista, sekin on okei. Luovuus tarvitsee välillä hengähdystaukoja.
Ehkä jonain päivänä tunnet pienen uteliaisuuden kipinän ja päätät avata tiedoston uudelleen. Kokeile lukea tekstiäsi lempeästi, ilman arvostelua. Lue kuin lukisit ystävän keskeneräistä tarinaa: uteliaana ja myötätuntoisin silmin. Älä etsi virheitä ja puutteita, vaan huomaa, mitä kaikkea hyvää tekstissä jo on.
Sinä olet kirjoittaja
Mieti, mitä sanoisit hyvälle ystävälle samassa tilanteessa. Et luultavasti syyttäisi häntä laiskuudesta tai kyvyttömyydestä, etkä siis ansaitse sellaista kohtelua itsekään. Sano sen sijaan itsellesi: ”Kirjoittaminen vaatii aikaa, ja edistyn omassa tahdissani. Olen jo tehnyt paljon, ja voin tehdä vielä lisää, kun olen valmis.”
Ota pieniä askelia käsikirjoituksen suuntaan. Jokainen pieni teko on askel eteenpäin. Kirjoittaminen on oma polkusi, jota kuljet juuri niin kuin sinulle sopii.
Ehkä muistat vielä, mikä alun perin sai sinut tarttumaan kynään. Mikä idea tai tunne sinua inspiroi matkan alussa? Se alkuperäinen kipinä on yhä olemassa, vaikka se olisi ollut pitkään piilossa. Kun annat itsellesi luvan edetä rauhassa, tuo kipinä voi leimahtaa uudelleen.
Sinä olet edelleen kirjoittaja. Ja jos kaipaat tukea tarinan äärelle palaamiseen, lämpimästi tervetuloa kurssillemme!
